Teemat

Kuntapäättäjänä olen erityisen kiinnostunut inhimillisten voimavarojen politiikasta, mihin sisältyy, että jatkuva oppiminen ja monipuolinen kehittyminen ja sitä tukevat koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut todella ulottuvat vauvasta vaariin. Haluan myös edistää sukupolvien välistä solidaarisuutta ja torjua ikäsyrjintää kehittämällä parempia indikaattoreita, joiden avulla voidaan mitata eri ikäryhmiin kohdistuvia julkisia menoja ja tuloja. Inhimillisten voimavarojen politiikka on minulle proaktiivista ja tavoitteellista väestöpolitiikkaa, joka myös kuuluu kestävän kehityksen politiikkaan. Vuosisatamme  megatrendejä ovat väestön ikääntyminen, ilmastokriisi ja teknologian murros ja Suomi on maailmanlaajuisen kehityksen eturintamassa niin väestön ikääntymisen kuin teknologisen murroksen ja ilmastokriisin torjunnan suhteen.

Syntyvyyden alenemisen vauhti on väestönkasvun kannalta ratkaisevaa. Ilmastokriisin kannalta on arvioitu, että väestön uusiutumisen edellyttämä kokonaishedelmällisyys ei suinkaan ole optimaalinen eli toivottavin taso. Päinvastoin, noin 1,5–1,8 tason syntyvyys saattaa olla niin ekologisen kestävyyden kuin tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kannalta paras. Suomen nykyinen kokonaishedelmällisyysluku on laskenut koko 2010-luvun ja on nyt 1,37.

 Mielestäni on järkevää uskoa niihin tutkimustuloksiin, joiden mukaan maailman väestönkasvu taittuisi nopeammin, jos kaikki naiset voisivat saada toivomansa määrän lapsia. Alhaisen syntyvyyden maissa kuten Suomessa se merkitsisi syntyvyyden lievää nousua. Seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien toteutuminen on kriittistä globaalien syntyvyystrendien laskun kannalta. Syntyvyyden pitkäkestoinen vaikutus väestörakenteeseen tarkoittaa, että vuosien 2030 tai 2050 päästötavoitteiden kannalta eri syntyvyyden skenaarioilla on suhteellisen pieni vaikutus. Lastensaanti ei ole ilmastorikos. Ikärakenteeseen ja väestökatoon voidaan vaikuttaa maahanmuutolla ja Eurostatin tekemien analyysien mukaan oheisen kuvion ylimmät kaksi käyrää havainnollistavat kuinka syntyvyyden toipumisella vuoden 2010 tasolle eli noin 1,8 tienoille olisi isompi vaikutus väestönkehitykseen kuin maahanmuuton kasvattaminen 50 prosentilla. Kolmanneksen korkeampi maahanmuutto vuosittain voisi taas määrällisiltä väestövaikutuksiltaan vastata suurin piirtein syntyvyyden toipumista 1,5:n sijasta aina 1,65:een asti vuoteen 2060 mennessä.

Samalla kun pidetään huolta syntyvyyden kasvusta, on pidettävä huolta laajasta ja moni-ilmeisestä ikääntyvien ryhmästä. Ikääntyvällä väestöllä voi olla monta myönteistä vaikutusta kestävään kehitykseen, mikäli se on yhteydessä pienempään hiilijalanjälkeen, parempaan terveyteen, korkeampaan tuottavuuteen, vihreämpiin elintapoihin ja isoimpiin perintöihin lapsia kohti. Kannattaa myös muistaa, että väestön ikääntyminen -megatrendi ei siis koske vain sitä, että eletään kauemmin ja että vanhoja ihmisiä on määrällisesti enemmän, vaan että se johtuu myös siitä, että lapsia ja nuoria on entistä vähemmän.

Meitä yli 65-vuotaita on tällä hetkellä Suomessa jo 23 % ja Oulussakin vajaa 17 % (34 355)  väestöstä. Yli 65-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan Oulussa  vuoteen 2030 mennessä  45 189 eli nykyisestä 41 %:iin, jolloin se muodostaa jo viidenneksen koko väestöstä. Pitkäikäisyyden jatkuvan kasvun myötä on yhä harhaanjohtavampaa puhua 65 vuotta täyttäneistä yhteneväisenä ryhmänä. Aivan kuten lasten ja nuorten ikäryhmässä on hyvin erilaisia ikiä ja kehitysvaiheita, niin myös virallisen eläkeiän jälkeen on useita erilaisia vaiheita – ja niitä on runsaasti enemmän. 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä on nykyään monilta osin varsin toimintakykyisiä ihmisiä. He ovat terveytensä ja elämäntapansa puolesta nykyisin enemmän myöhäiskeski-ikäisiä kuin vanhoja. He ovat myös useammin auttajia ja hoitajia kuin autettavia ja hoidettavia. 75–84-vuotiaat ovat siirtymässä hyvin vanhaan ikään, jonka rajana pidetään jossain yhteyksissä noin 80 ikävuotta, ja 85–110-vuotiaat ovat saavuttaneet hyvin korkean iän.

Kaupunginhallitus- ja valtuustotyössä olen edistänyt erityisesti tämän ikäluokan asioita ensinnäkin esittämällä  vuoden 2021 talousarvioon oman ohjaamon kirjaamista työllisyyskokeilun rinnalla vakiintuneisiin työllisyyspalveluihin yli 55-vuotiaille. Esitykseni hyväksyttiin kaupunginhallituksessa ja kirjaus on seuraava:

”Ikääntyneiden ja yli 55-vuotiaiden työllissyyspalvelut: Ikääntyneiden ja yli 55- vuotiaiden  työllisyyspalveluja tarjotaan erillisen tälle ikäryhmälle suunnatun ohjaamon kautta. Ikääntyville tarjottavia työllisyyspalveluja ovat palveluohjaus ikääntyvien tilanteenselvittämiseksi, yksilöohjaus, uudelleen ja täydennyskoulutukseen ohjaaminen ja digitaitojen lisäämisen tukeminen, erilaiset lyhytvalmennukset osaamisen kehittämiseksi, yritysyhteistyö työllistymisen tukemiseksi ja kohtaannon parantamiseksi sekä kuntouttava työtoiminta.”

Oulun kaupunginhallitus hyväksyi viime vuonna myös Oulun kaupungin ikääntymispoliittisen ohjelman vuosille 2021-2030, johon sain muutoskirjaukset koskien ohjelman 1. teemaa, joka linjaa nyt uudessa muodossa: ”Välitämme ja osallistamme ikääntyneitä” sekä toimenpiteisiin lisäyksen:  ”Osallistamme ikääntyviä kehittämällä yhteistyötä ikäihmisten työllistämiseen erikoistuneiden yritysten ja järjestöjen kanssa työkuntoisten ikäihmisten ja eläkeläisten työllistämiseksi. Työllistämisen lähtökohtana tällöin on vapaaehtoisuus, ikäihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden tunteen sekä toimeentulon parantaminen. ”

Oulussa tuleekin tulevaisuudessa pyrkiä irti ajatusmallista, jonka mukaan työikäinen väestö määritetään 15–64-vuotiaiksi ja toteuttaa kohdennettuja toimia 65-74-vuotiaiden työllistämiseksi. Suomessa 68-vuotiailla on keskimäärin parivuosikymmentä elinikää jäljellä ja 15 prosenttia 68-vuotiaista osallistuu jo nyt työelämään. Työikäiseksi voi Suomessa ennakoivan elinajanodotteen mukaan laskea ainakin 75 ikävuoteen saakka, koska silloin on keskimäärin 15 elinvuotta jäljellä. 65–74-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen on suhteellisen tehokas tapa hillitä huoltosuhteen taloudelle epäedullista nousua. Samoin se on varteenotettava keino vanhusköyhyyden torjuntaan. Lisäksi jatkuvan oppimisen ohjelman ikärajaa tulisi nostaa heti 64-vuotiaista 74-vuotiaisiin asti valtakunnallisesti. Tällä hetkellä tämän ikäryhmän ihmiset kehittävät taitojaan aktiivisesti mm. kansalaisopistojen kursseilla, joiden tarjontaa tulisi lisätä myös  ikäihmisten toiveiden mukaisesti heidän hyvinvoinnin ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi.  Jatkuva oppiminen lisää valtion osaamispääomaa ja kohottaa työn tuottavuutta varttuneillakin.

Kun puhutaan yli 75-vuotiaiden ikäryhmästä, on muistettava, että enemmistö yli 75-vuotiasta ei tarvitse ikääntyneiden palveluiksi suunniteltua kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa, vaan he käyttävät samoja palveluita kuin muutkin aikuiset. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsee kunakin ajanhetkenä pieni vähemmistö, enimmäkseen yli 85-vuotiaat ja elämänsä viimeisiä kuukausia tai vuosia elävät ihmiset. Suurin tarpeen aiheuttaja on dementia, jonka esiintyvyys kasvaa jyrkästi iän myötä ja jota toistaiseksi ei osata estää eikä parantaa. Dementia aiheuttaa niin kokonaisvaltaisen henkisen ja fyysisen toimintakyvyn laskun, että kotihoito harvoin riittää sen hoitamiseen. Oulussa tarvitaankin kokoaikaisen palvelukotihoidon rinnalle inhimillistä välimuotoasumista, jossa kodinomaisuus, yhteisöllisyys ja riittävät terveyspalvelut muodostavat kustannuksiltaan kilpailukykyiseen vaihtoehdon tehostetulle hoidolle. Kotona ja välimuotoasumisessa asuville tulee kehittää palveluja moniammatillisen yhteistyön kautta omatoimisuuden lisäämiseksi. Myös omaishoitajien jaksamista on tuettava riittävillä vapaajärjestelyillä  ja kilpailukykyisillä korvauksilla.

Pitkäikäisyys ja sairastavuus ovat lähivuosikymmenten keskeinen haaste sosiaali- ja terveyspalveluille myös Oulussa. Noin joka neljäs apua tarvitseva 75 vuotta täyttänyt ei koe saavansa tarpeeksi apua. Väestön ikääntyessä esim. muistisairaudet tulevat yleistymään ja siihen liittyviä erilaisia palvelujärjestelmiä tulee kehittää mukaan lukien vanhuspsykiatriaa. Yli 75-vuotiaista noin joka neljännellä on käytössään vähintään kymmenen eri lääkettä, heistä 77 prosentilla on käytössä myös psyykelääke. Psyykenlääkkeiden käytön on todettu lisääntyvän iän myötä ja tarvitaan tarkempaa selvitystä näiden lääkkeiden tarpeellisuudesta.