Teemat

2000-luvulle on sijoittunut koko mittaushistorian 15 lämpimintä vuotta. Ilmastonmuutos on ongelmana globaali, eivätkä sen mukanaan tuomat ilmiöt noudata alueellisia tai kansallisia rajoja. Myöskään sillä ei ole merkitystä, missä päin maailmaa päästöjä syntyy tai missä niitä vähennetään - ilmakehä on kaikille sama. Suomen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius jo vuonna 2035 ja se saavutetaan vain, jos myös kunnat ja alueet tekevät aktiivista ja vaikuttavaa ilmastotyötä. . Kunnat vastaavat alueillaan mm. kaavoituksesta, maankäytöstä, liikennesuunnittelusta, energiayhtiöiden omistajaohjauksesta, jätehuollosta ja rakennusten lämmitysvalinnoista. Omien ilmastotekojensa lisäksi kunnat voivat monin tavoin edistää asukkaiden, elinkeinoelämän, maatalousyrittäjien ja muiden sidosryhmien ilmastotyötä. Kunnat toimivat paikallisen ja alueellisen ilmastotyön alustoina ja mahdollistajina, innostajina ja vauhdittajina. Lähes puolet suomalaisista asuu kunnissa, jotka tavoittelevat hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

 Oulun uusi ympäristöohjelma on yksi kaupunkistrategian Oulu 2026 toteuttamisohjelmis­ta ja sen keskeisin linjaus on hiilineutraali Oulu vuonna 2040. Myös Oulussa tavoitteen tulisi olla kunnianhimoisempi ympäristön ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja jo pelkästään ilman laadun sekä Oulun vetovoiman vuoksi. Yritysten hiilijalanjälki on tänä päivänä kilpailutekijä samoin kuin vastuullinen kiinteistösijoittaminen, joihin molempiin vaikuttavat energiantuotannon ja rakentamisen päästöt. Oulun energiantuotannossa suunnitelma turpeesta luopumiseksi on merkittävä keino pienentää päästöjä.  Seuraavat suuret kaukolämpöinvestoinnit tulee tehdä polttoon perustumattomiin teknologioihin, kuten lämpöpumppuihin ja muuttuvan uusiutuvan energian varastointiin. Puun polttaminen turpeen sijasta on välivaihe, jonka tulee jäädä mahdollisimman lyhyeksi. Sen oikeutus on tällä hetkellä hiilineutraalin vaihtoehdon tarjoamisessa sen hiilen sidonnan mallin vuoksi, mutta suomalaisen kansallisomaisuuden polttaminen energianlähteenä ei ole kestävä ratkaisu materiaalitehokkuuden ja jalostusasteen näkökulmasta. Lisäksi puun käyttöön liittyy toinen ongelma: biodiversiteetti. Metsien liiallinen käyttö, erityisesti avohakkuut, tuhoavat luonnon monimuotoisuutta. Hiili voidaan sitoa tehokkaasti suosimalla puuta rakennusmateriaalina ja sitä tulisi lisätä kaupungin omassa rakennustuotannossa. Puukuitu, ligniini ja hemiselluloosat  tulee jalostaa polttamisen sijaan korkeamman jalostusasteen tuotteiksi. Näitä uuden sukupolven puutuotteita ja muovin korvaajia on kehitetty laboratorioissa jo yli 20 vuotta ilman, että pilottivaiheista päästään tuotantomittakaavaiseen maailman markkinoita valloittaviin tuotteisiin. Viimeisen 5 vuoden aikana Suomessa rajusti karsitut T&K-resurssit jumittavat monia uraauurtavia ja kaupallisen potentiaalin omaavia keksintöjä. On tärkeätä tiedostaa, että Stora Enson Oulun tehtaan tuotantosuunnan muutos paperin päällystyksestä ruskean kartongin tuottajaksi on reaktio tuotannon sopeuttamisesta kysyntään, ei puuraaka-aineen optimaalista käyttöä.

 Olen havainnollistanut Oulun Energian yhden vaihtoehtoisen hiilineutraalisuuspolun oheisen kuvan kautta. Minun skenaariossani hiilineutraalisuus saavutetaan  vuonna 2030-2032 ja  puuta poltetaan vähemmän kuin Oulun Energian julkistetussa skenaariossa. Turve ja osa puusta voidaan korvata siirtymällä nopeammin suurimittakaavaiseen aurinko- ja tuulienergian käyttöön, biokaasuun, hyödyntämällä uusia vetyyn perustuvia energian varastointiratkaisuja sekä toteuttamalla uusia palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia sopivien kumppaneiden kanssa kuten  geotermisen energian hyödyntämistä ja hukkalämpöjen talteenottoa. Seuraavan 5 vuoden aikana monien nyt kaavailujen toimenpiteiden toteutettavuus selkiytyy riippuen markkinoiden ja teknologian kehityksestä. Biomassan uudelleen määritettävät  kestävyyskriteerit vaikuttavat merkittävästi tulevaisuuden energiantuotantoratkaisuihin.

 Energiatehokkuuden edistäminen on keskeisessä osassa ja riippuu kansallisista ja EU:n päätöksistä, jossa  keskeisimmät edistämistoimet ovat energiatehokkuussopimukset, energiakatselmukset, alueellinen energianeuvonta sekä ekologisen suunnittelun ja energiamerkintöjen tuoteryhmäkohtaisten asioiden valmistelu. Suurimmat säästöt ovat saatavissa energiatehokkuussopimuksista, joiden lisäksi säästöjä syntyy mm. liikennepolttoaineiden verotuksen ja pientalojen lämpöpumppujen kautta. Uudis- ja korjausrakentamisen strategian tavoitteena on erittäin energiatehokas ja lähes hiilivapaa rakennuskanta vuoteen 2050 mennessä.

Tulevaisuuden energiajärjestelmässä energia on päästötöntä, halpaa ja riippumatonta. Se perustuu pääasiassa bioenergiaan, aurinkoon ja tuuleen sekä sähköverkkoon kytkettäviin joustaviin energiavarastoihin. Suomessa sähkön käytön kasvu perustuu vuoreen 2035 mennessä ydinvoimaan ja tuulivoimaan. Energian varastointijärjestelmien kehitys ja koko energiajärjestelmän sähköistäminen ovat keskiössä. Hukkalämpöjen hyödyntäminen tulee olemaan keskeinen keino päästöttömässä lämmöntuotannossa niiden osuuden kasvaessa vähähiiliskenaarioissa nykyisestä 8 % noin 20 % kokonaislämmöntuotannosta vuoteen 2035 mennessä. Maalämpö ja uudet teknologiat kuten aurinkokaukolämpö vievät osuutta CHP- ja HOB- tekniikoilta. CHP laitosten nykyinen kannattavuus on heikentynyt niin, ettei uusinvestointeja enää CHP-laitoksiin tehdä. Siirtymävaiheen alussa turve korvautuu biomassan eli käytännössä puuhakkeen käytöllä, mutta myöhemmin muilla keinoin, jolloin mahdollistuu myös uudenlaisia työllisyysvaikutuksia.

 Yksi päästöttömän energiajärjestelmän kantavista ajatuksista on varastoida energiaa hiilidioksidista valmistettuihin polttoaineisiin. Ilmastoneutraalisuuden saavuttaminen edellyttää puhtaan energian hyödyntämistä kaikkialla yhteiskunnassa. Sektori-integraatio mahdollistaa puhtaan energian käytön erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi teollisuudessa, lämmityksessä tai liikkumisessa. Sektori-integraatio on osa kehitystä, jossa energiantuotannon, -siirron ja -käytön roolit ovat murroksessa. Uudenlaisia sektoreiden, energiankantajien, infrastruktuurien ja teknologioiden välisiä linkkejä muodostuu. Kyse on pitkälti puhtaan sähkön hyödyntämisestä ja resurssitehokkuudesta yhteiskunnan vähähiilikehityksen vauhdittamiseksi. Esimerkkejä teollisesta sektori-integraatiosta ovat muun muassa uudenlaiset tavat tuottaa ja käyttää vetyä, hyödyntää hiilidioksidia tuotteiden valmistukseen sekä uudet puhtaaseen energiaan linkittyvät bio- ja kiertotalouden ratkaisut. Sektori-integraation keskeisenä mahdollistajana on elektrolyysillä toteutettu vedyn tuotanto. Vety yhdistää niin sähkö-, kaasu-, lämpö- kuin liikennejärjestelmätkin ja mahdollistaa monien sektoreiden muuttamisen vähähiiliseksi. Vetytalous tulee mullistamaan koko energiasektorin. Sektori-integraatio käsitteenä kuvaa energiajärjestelmien, -markkinoiden ja -teknologioiden uudenlaista yhteistoimintaa. Se voidaan nähdä keskeisenä keinona yhteiskunnan vähähiilisyystavoitteen kustannustehokkaassa ja toimitusvarmassa saavuttamisessa, ei päämääränä itsessään. Sektori-integraatio mahdollistaa tuuli- ja aurinkovoiman määrän merkittävän lisäämisen, kun kaasun, kaukolämmön, nestemäisten polttoaineiden ja teollisuuden tuotantoon liittyvä jousto saadaan käyttöön tasaamaan uusiutuvalle sähkölle ominaisia suuria tuotantovaihteluita. Päästötön sähkön tuotantokapasiteetti puolestaan yhdistettynä muiden energiamuotojen tuottamaan joustokapasiteettiin mahdollistaa vähähiilisyystavoitteiden saavuttamisen myös kaasun, kaukolämmön, nestemäisten polttoaneiden ja teollisuuden tuotannossa. Tämä lisää koko järjestelmän huoltovarmuutta, kun eri järjestelmät ovat osittain toistensa korvaajina. Tällä hetkellä vetyä tehdään maakaasusta, mutta tulevaisuudessa vedestä. Sektori-integraatio tulee mahdollistamaan vetytaloudessa täysin uudenlaisia tapoja toimia. esimerkiksi metsäteollisuuden biopohjaiset CO2-päästöt ovat arvokkaita raaka-aineita.

Kaupungin päästöihin vaikuttaa myös liikenteen päästöt, joiden vähentämiseksi on parannettava joukkoliikenteen palvelutasoa sekä edistettävä pyöräilyä ja kävelyä. Lähijunaliikenteen kehittäminen on todellinen vaihtoehto myös Oulussa. Tunnin lähijunaliikennöinti on mahdollista ilman kaksoisraidetta, mutta kaksoisraiteen avulla päästään tiheämpään vuoroväliin.

Lähijunapilotit on käynnistettävä VR:n tai alueellisen joukkoliikenteen kuntayhtymän johdolla siten, että lähijunat saadaan vuoteen 2023 mennessä liikkeelle. Lähijunien laajemman kehittämisen puolesta Suomessa on perustettava Väyläviraston, liikenne- ja viestintäministeriön, isojen kaupunkiseutujen ja VR:n yhteistyöelin edistämään lähijunaliikenteen pilotointia. Samalla on varmistettava, että lähijuna-asemien yhteydessä on riittävästi liityntäpysäköintipaikkoja ja joukkoliikenteen liityntäliikenne asemille toimii. 

Oulun seudulla lähijunaliikenne palvelisi erityisesti työmatkaliikennettä ja yliopiston saavutettavuutta Linnanmaalla, mutta myös vapaa-ajan matkustusta. Lähijunaliikenne auttaisi tavoittamaan paitsi Oulun päästötavoitteet, myös mahdollistaisi kestävää kasvua sekä lisäisi merkittävästi eri alueiden saavutettavuutta. Oulussa kuvan mukaisen seisakeverkoston ja  lähijunaliikenteen reitin varrella oleva väestöpohja: 185 746, reittien varrella olevat työpaikat: 100 394 ja työmatkaliikkumisen potentiaali 51 608 henkilöä (2,5 km säteellä asemista). Ouluun  tarvittaisiin seisakkeet Limingantulliin, Tuiraan, Linnanmaalle ja Ritaharjuun. Seisakkeiden rahoittamiseen voidaan käyttää Euroopan kestävän kehityksen rahastoa sekä valtion infra-budjettia.

Kerroin ajatuksistani tarkemmin oheisella tiedepuoluepaneelivideolla lähijunaverkon kehittämisestä Oulun seudulla.